Mikalla vahva aloitus Brnon puolihullussa kelissä

Moto2-luokan maailmanmestaruudesta tosissaan taisteleva Mika Kallio avasi kauden 11:nnen MM-osakilpailuviikonlopun väkevästi Tsekin Brnossa perjantaina, kun Kallio kaasutteli Moto2-luokan avauspäivän harjoitusten toiseksi nopeimman kierrosajan.

Kallion nopein aika syntyi iltapäivän harjoituksessa, jossa suomalaisässä vietti radalla ainoastaan harjoituksen 15 viimeistä minuuttia.

- Iltapäivällä MotoGP-luokan harjoitusten aikana alkoi sataa ja rata oli vielä märkä, kun meidän harjoitus alkoi. Olimme päättäneet, että lähden radalle vasta kun se alkaa kuivua, joten suurin osa treenistä meni odotteluun, viime viikonloppuna Indianapolisissa komean voiton ottanut Kallio kertasi.

- Ei sinne olisi ollut mitään järkeä lähteä ajamaan ympyrää ja tuhlaamaan renkaita sellaisessa puolihullussa kelissä. Oli parempi odotella ja olla hötkyilemättä, 13:tta MM-kauttaan ajava konkari jatkoi.

Kallio ajoi iltapäivällä reilut kaksi kymmenystä nopeamman kierrosajan kuin aamulla, toisin kuin valtaosa muista Moto2-luokan kuljettajista.

- Aamun treenin ajoimme tarkoituksella kovemmilla renkailla. Kierrosajat olivat silloinkin ihan ok, eikä ero kärkeen ollut kovin paha, vaikkei tuntuma niin hyvä ollutkaan.

- Iltapäivän treenissä ajoimme sitten itselleni mieluisammilla pehmeämmillä renkailla. Tuntuma oli selkeästi parempi, erityisesti eturenkaan osalta. Kierrosajatkin olivat heti kärkitasoa, vaikkei siinä montaa kierrosta ehtinytkään tulla, eivätkä olosuhteetkaan olleet ihan aamun veroiset.

Päivän nopeimmasta kierrosajasta vastasi Kallion arkkivihollinen, tämän espanjalainen tallikaveri Esteve Rabat, jonka paras kierros 2.03,126 kulki 0,142 sekuntia Kalliota kovempaa.

- Huomiseksi meidän on tarkoitus muuttaa pyörää keulan osalta. Muutamme keulaa takaisin siihen suuntaan, mihin olimme säätäneet sitä viimeviikonlopun Indianapolisin kisassa. Kokeilemme, voisiko se toimia myös tällä radalla ja saisiko sillä pyörään hiukan lisää kääntyvyyttä.

Moto2-luokan kolmas vapaa harjoitus ajetaan lauantaina klo 11.55 ja aika-ajo puolestaan klo 16.05 Suomen aikaa.

Kuva: Gold and Goose Photography



« Edellinen sivu