MM-mitalitaisto jatkuu kaukokiertueen toisella etapilla

Tiivis taistelu Moto2-luokan MM-mitaleista jatkuu jo heti tulevana viikonloppuna Australian Phillip Islandin radalla. Viikonlopun kisa on MM-pisteissä toista paikkaa pitävälle Mika Kalliolle äärimmäisen tärkeä, sillä MM-kullan kohtalo saattaa ratketa jo tässä kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa.

MM-mitaleilla Kallio on joka tapauksessa. Mestaruuteen Marc VDS -tallin suomalaiskuljettajalla on myöskin vielä mahdollisuus, mikäli MM-sarjan johtopaikkaa 38 pisteellä pitävä espanjalainen tallikaveri, Esteve ”Tito” Rabat, epäonnistuu loppukauden kisoissa.

Viime kisat mystisestä takarengasongelmasta kärsinyt Kallio, 31, suhtautuu tulevaan viikonloppuun tiukasta pistetilanteesta huolimatta kuitenkin rauhallisesti.

- Meillä on jo olemassa tänne Phillip Islandille hyvä pohja, sillä kävimme täällä testaamassa toisen Moto2-luokan tiimin kanssa maaliskuussa. Testit tosin liittyivät viime vuonna täällä kärsittyyn rengasongelmaan, mutta olimme joka tapauksessa testeissä ihan hyvässä kyydissä ja saimme hyvän pohjan säädöille, Kallio selvittää.

- Tosin keli oli silloin kyllä hieman erilainen kuin nyt.

Vaikka ongelmat renkaiden kestävyyden kanssa lienevätkin jo taka-alalla, on Kallion belgialaisella Marc VDS -tallilla kuitenkin vielä työsarkaa edessä Kalliota viime kisat vaivanneen takarenkaan pito-ongelman kanssa.

- Takarenkaasta häviää pito ja sen jälkeen loppukisa on yhtä selviytymistaistelua maaliin saakka. Ykkösjuttuna meillä onkin löytää siihen ratkaisu, jotta pystyisin ajamaan koko kisan täysillä läpi.

Harmia Kalliolle on aiheuttanut myös ruokamyrkytys, joka on vaivannut miestä Japanin kisaviikonlopusta lähtien.

- Harvemmin olen 13-vuotisen urani aikana mistään tällaisesta kärsinyt, mutta nyt tämän kanssa painiessa on mennyt jo useampi päivä. Vaihdoimme juuri lääkitystä, joten toiveissa on, että huomiseen mennessä tämä olisi jo ohi.

Moto2-luokan ensimmäiset vapaat harjoitukset käynnistyvät Phillip Islandilla perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa klo 03.55.

Kuva: Gold and Goose Photography



« Edellinen sivu