Suomen Moottoriliitto palkitsi vuoden suomalaismenestyjät

Suomen Moottoriliitto ry palkitsi kauden 2014 parhaat suomalaismenestyjät lauantaina 29. marraskuuta Helsingin musiikkitalolla järjestetyssä gaalaillassa.

Tilaisuudessa palkittiin kansainvälisissä arvokilpailuissa sekä kotimaisissa mestaruuskilpailuissa tulosta tehneet moottoripyöräurheilijat. Edellisten vuosien tapaan palkittujen kuljettajien lista oli pitkä ja nimekäs, joskin MM-kultaa Suomeen saatiin tänä vuonna ainoastaan motocrossissa, 14-vuotiaan Kim Savasteen toimesta.

Myös uransa neljännen MM-mitalin tänä vuonna saavuttanut Mika Kallio oli mukana gaalaillassa. Moto2-luokan MM-hopeamitalin lisäksi Kallio sai gaalassa kokoelmiinsa jääradan JR1-luokan SM-kultamitalin, jonka 32-vuotias suomalaiskuljettaja saavutti alkuvuodesta.

Mitalien lisäksi Kallion saavutuksia kunnioitettiin Jarno Saarisen hopeisella muistopalkinnolla, jonka Turun Moottorikerho ja Jarno Saarisen muistosäätiö vuosittain yhteistuumin jakavat.

- Oli mukava päästä gaalaan paikan päälle, sillä tänä vuonna se tuli kerrankin sopivaan saumaan testikiireiden jo tauottua. Myös Jarno Saarisen muistopalkinto tuntui erittäin hienolta kunnianosoitukselta ja lämmitti kovasti, vuoden 1972 maailmanmestarin jalanjäljissä MM-kultaa tavoitteleva Kallio kiitteli.

Kallio saavutti tänä vuonna uransa 16. MM-osakilpailuvoittonsa, joka teki miehestä samalla eniten GP-voittoja omaavan suomalaisen RR-kuljettajan. Kallio ohitti voittojen määrässä MotoGP-legendaksi vuonna 2009 nimetyn ”Paroni” Saarisen, joka ehti saavuttaa uransa aikana kaikkiaan 15 osakilpailuvoittoa ja 32 palkintopallisijaa. 13. kautta MM-tasolla ajaneen Kallion vastaavat luvut ovat tällä hetkellä 16 ja 49.

Kuvassa Mika Kallio yhdessä suomalaisten RR-lupausten Niki Tuulen (vas.), Kenny Koskisen (toinen oik.) ja Eemeli Lahden (oik.) kanssa.



« Edellinen sivu