Kallio: Vain kärki kiinnostaa

Mika Kallion viime viikonloppu Texasissa antoi valonpilkahduksia vauhdin suhteen etenkin aika-ajoissa, mutta itse kilpailussa säädöissä otettiin vielä harmittavasti takapakkia. Lopulta suomalaiskuljettajan nimi löytyi sijalta kahdeksan.

Moto2-luokan seuraava kisa ajetaan jo tulevana viikonloppuna Argentiinan Autódromo Termas de Río Hondo -radalla. Texasista suoraan Etelä-Amerikkaan kiidätetty pyörä pääsekin säätöjensä osalta heti perjantain vapaissa harjoituksissa Kallion hellään huomaan.

- Pyörä tuli tänne suoraan Texasista, joten sille ei ole tässä välissä vielä voitu tehdä mitään. Viime kisaa ollaan analysoitu säätöjen osalta tarkasti ja käyty läpi sekä positiiviset että negatiiviset muutokset. Niiden tietojen perusteella pyörä rakennetaan ja säädetään tänne Argentiinaan, Kallio taustoitti.

- Haemme säätöihin elementtejä sekä viime vuoden Argentiinan kisasta että edellisestä Texasin kilpailusta. Isoimmat säätökohteet ovat takaiskari, pyörän akseliväli ja painojakauma. Meillä on tallin kanssa hyvä suunnitelma harjoituksiin, joten toivottavasti pääsemme viemään sen sellaisenaan läpi, Kallio jatkoi.

Kallio vakuuttaa, että viime viikonlopun virheistä on opittu ja uskoo lähtökohtien olevan huomattavasti paremmat tulevaan kilpailuun.

- Texasin virheistä on otettu opiksi ja viisastuttu siinä mielessä taas lisää. Tärkeintä olisi saada viikonloppu heti treeneistä ehjästi käyntiin, jotta valmistautuminen kisaan olisi optimaalinen. Fiilis on kaiken kaikkiaan ihan hyvä ja uskon 99-prosenttisesti, että olemme tänä viikonloppuna korkeammalla tasolla verrattuna aikaisempiin kisoihin. Fakta on, että vain kärjessä ajaminen kiinnostaa ja siihen tietysti pyritään, luottavainen Kallio totesi.

Argentiinan rata ei juuri ole tunnettu muualta kuin ratamoottoripyöräilysarjasta. Vähäinen kilpailukäyttö tuo oman haasteensa ajamiseen.

- Rata on ihan toimiva kokonaisuus, joskaan se ei profiililtaan tarjoa samanlaisia korkeuseroja kuin esimerkiksi Texas. Hyviä ohituspaikkoja kuitenkin löytyy useampiakin esimerkiksi kovista jarrutuksista. Pito on huomattavasti huonompi kuin muilla radoilla, koska täällä ei juurikaan ajeta muuten kilpaa. Täällä on myös joka vuosi verrattain pieni ero kärjen ja häntäpään välillä, joten kymmenykset ja sadasosat ratkaisevat paljon, Kallio kertoi.

Moto2-luokan Argentiinan osakilpailun vapaiden harjoitusten suora lähetys alkaa Nelonen Pro 1 -kanavalla ja Ruutu+ Pro -palvelussa perjantaina 17. huhtikuuta kello 21.00.



« Edellinen sivu