Kallio kipeällä kädellä neljänneksi

Mika Kallio osoitti Moto2-luokan Argentiinan osakilpailussa, että miehestä löytyy suomalaista sisua yllin kyllin. Kymmenennestä lähtöruudusta kisaan startannut Kallio sai loistavan lähdön ja pystyi kilpailun ensimmäisillä kierroksilla nostamaan itsensä viidenneksi.

- Lähtö ja ensimmäiset kierrokset menivät nyt nappiin. Pääsin heti kärkiryhmään ajamaan, mikä oli kilpailun kannalta elintärkeää. Kärjessä Zarco meni menojaan, mutta Lowesiin ja Simeoniin verrattuna vauhtia riitti hyvin. Yritin hakea ohituspaikkojakin, mutta en siinä onnistunut, kisavauhtiinsa tyytyväinen Kallio kertoi.

Lopulta maaliviivan neljäntenä ylittänyt Kallio joutui urakoimaan radalla normaalia enemmän, sillä vasemman käden lihakset kramppasivat ikävästi kilpailun puolivälin jälkeen.

- Lihakset menivät jumiin kytkimen puoleisesta kädestä ja oli todellisia vaikeuksia saada vaihteita päälle, kun käsi ei toiminut samaan aikaan vaihteita vaihtavan jalan kanssa. Sama mutkakin meni pitkäksi kolmella peräkkäisellä kierroksella, koska en saanut vaihteita päälle. Harmittava juttu, koska muuten ajettiin kärjen vauhtia koko ajan ja käsi parani hieman kisan loppua kohden, joten olisimme voineet taistella jopa podium-sijoituksista, Kallio sanoi.

Kallion käsi tarkastetaan ja sille tehdään tarvittavat hoitotoimenpiteet, joten suomalainen ei usko sen haittaavan tulevia kisoja. Kisavauhdin kehitys jo aivan kärjen tasolle on positiivinen merkki ja antaa uskoa kauden seuraavan kilpailuun Espanjan Jereziin.

- Tämä oli kauden ensimmäinen kisa, jossa pysyttiin koko kisa kärjen vauhdissa. Meillä on muutenkin ollut nimenomaan kisavauhti kohdallaan, joten suunta näyttää nyt juuri oikealta. Renkaatkin kestivät tänään hienosti viileämmän kelin ansiosta ja se auttoi meitä paljon. Jereziin lähden erittäin mielelläni, sillä se on yksi lempiradoistani ja viime vuodelta sieltä on voitto alla, Kallio ennakoi.

- Vaikka meno näytti lupaavalta, niin meidän täytyy vielä tehdä kuitenkin kauden isoin päätös, ja valita joko nyt käytössä oleva 2015-mallinen pyöränrunko tai viime vuoden malli. Valittiin me kumpi runko tahansa, niin sillä ajetaan sitten kausi loppuun. Kummatkin mallit ovat vielä tasavahvoja, joten ihan helppoa päätöksen tekeminen ei tule olemaan, Kallio totesi.

Moto2-luokan seuraava osakilpailu ajetaan Espanjan Jerezin radalla 1.-3. toukokuuta.

Moto2-luokan tuloksia, osakilpailun 3/18 jälkeen
1. Johann Zarco 39.44,497
2. Alex Rins + 2,715
3. Sam Lowes + 4,161
4. Mika Kallio + 5,310

Moto2-luokan pisteet osakilpailun 3/18 jälkeen
1. Johann Zarco 53
2. Alex Rins 49
3. Sam Lowes 41
---
6. Mika Kallio 31

 



« Edellinen sivu