Kallio: Nyt on unohdettava kaikki mitä on aikaisemmin tehty

Moto2-luokan San Marinon osakilpailussa kuultiin iso uutinen, kun Mika Kallio ilmoitti vaihtavansa tallia välittömästi kilpailun jälkeen. Italtrans Racing -tallista Qatarilaiseen QMMF-talliin siirtyneellä suomalaiskuljettajalla on nyt edessään ensimmäinen kilpailuviikonloppu uudessa tiimissä ja uudella pyörällä.

Kallion mukaan kauden jatko oli hetken täysin hämärän peitossa, mutta asiat etenivät lopulta nopeasti suotuisaan suuntaan.

- Olimme Italtransin kanssa molemmat tulleet siihen päätökseen, että Misanon kilpailu on minulle viimeinen heidän tallissaan. Kumpikaan osapuoli ei ole ollut tyytyväinen kauden tuloksiin, joten jotain piti keksiä. Vaakakupissa painoivat niin oma sopimustilanne kuin Italtransin osalta heidän yhteistyökumppanineuvottelut ensi kaudelle, Kallio avasi Misanon viikonlopun käänteitä.

- Samalla kuulimme, että australialainen Anthony West oli lähtemässä QMMF-tallista, joten olimme välittömästi yhteydessä heihin. Pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen siitä, että ajamme loppukauden QMMF:llä. Oli todella huojentavaa, että minun ei tarvinnut sitoutua talliin kuin täksi kaudeksi, joten saan ensin tutustua pyörään ennen kuin nimiä täytyy laittaa papereihin. QMMF on jo ilmaissut kiinnostuksensa myös ensi kaudesta ja en minäkään toisaalta voi päätöstä kovin pitkälle venyttää. Tämän viikonlopun jälkeen täytyy todennäköisesti päättää mitä tehdään ensi kaudella, Kallio lisäsi.

Kalliolla on edessään kuitenkin kenties työntäyteisin viikonloppu tällä kaudella, sillä hän on päässyt ajamaan pyörällä vain parin tunnin verran Misanon jälkeisenä maanantaina.

- Testiä on takana vain noin 40 kierrosta, joten oikeastaan täysin puhtaalta pöydältä lähdetään pyörää rakentamaan ja säätämään tänne Aragoniin. Misanossa sade vesitti testaamista, mutta ehdimme käydä perusasioita, kuten ajohallintalaitteita ja ajoasentoa läpi, Kallio kertoi.

- Lähdemme nyt tietysti takaa-ajoasemasta muihin verrattuna, mutta uskon, että saamme homman toimimaan heti huomisista perjantain harjoituksista lähtien. Nyt käytössä on minulle täysin uusi Speed Upin runko, mutta toisaalta se on osoittanut suorituskykynsä esimerkiksi Sam Lowesilla, joka on tällä hetkellä viidentenä luokan MM-pisteissä, Kallio sanoi.

- Vanhoilla Kalexin säädöillä ei tee enää mitään, joten pohjatyö alkaa uudestaan. Nyt samalla kun pyörän runko vaihtuu, niin samalla myös iskunvaimentimet vaihtuvat WP:n valmistamiin. Tämä paketti eroaa vanhasta pyörästä muun muassa siinä, että uusi on paljon jäykempi ja ei anna niin helposti radalla tehtyjä virheitä anteeksi. Toisaalta taas uusi pyörä on enemmän kisapyörän tuntuinen, Kallio vertaili.

Aragonin perjantain harjoitukset antanevat jo hieman osviittaa suorituskyvystä, mutta Kallion mukaan mikään ei edelleenkään tule ilmaiseksi kultatarjottimella.

- Aragonin rata on tuttu ja sinänsä ihan hyvä paikka aloittaa kausi ikään kuin alusta. Nyt on käytännössä unohdettava kaikki mitä on aiemmin tehty ja lähdettävä avoimin mielin sekä ilman ennakko-odotuksia kehittämään pyörää, Kallio päätti.

Suora lähetys Moto2-luokan Aragonin osakilpailun perjantain vapaista harjoituksista on katseltavissa Nelonen Pro 1 -kanavalla ja Ruutu+ Pro -palvelussa perjantaina 25. syyskuuta kello 16.00 alkaen.

Teksti: Sami Kolsi
Kuva: QMMF



« Edellinen sivu