Sähkövika pilasi Kallion historiallisen kisan - onnellinen viikonloppu päättyi katkeraan pettymykseen

Kuusi vuotta on kulunut siitä, kun Mika Kallio ajoi viimeksi ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokassa MotoGP:ssä. Tänään Kalliolla oli kunnia startata Valencian osakilpailuun KTM-tallin historiallisessa ensimmäisessä MM-lähdössä. Kallio on toiminut KTM:n testikuljettajana tämän vuoden ja sai villin kortin paikan kauden päättävään Valencian kilpailuun. 

Tapahtumarikas viikonloppu päättyi ikävästi Kallion jouduttua keskeyttämään jo yhdentoista ajetun kierroksen jälkeen. Kallion pyörään iski sähkövika kilpailun viidennellä kierroksella, jolloin pyörän tehoja hävisi ja ajettavuus alkoi kärsiä. Muutama kierros myöhemmin pyörästä katosi luistonesto ja renkaat alkoivat kulua nopeaa tahtia. Lopulta juuri ennen keskeytystä Kallion pyörästä hajosi toinenkin sensori, joka pakotti lopettamaan ajamisen. Tyngäksi jäänyt kilpailu harmitti Kalliota, joka lähti isommilla odotuksilla starttiin. 

- Kyllähän tästä jäi vähän katkera maku. Ei me päästy edes minimitavoitteeseemme eli ajaa kilpailu maaliin. KTM:lle olisi ollut tärkeää päästä maaliin ensimmäinen kilpailu. Tiedettiin kyllä jo ennen viikonloppua, ettei olla tekniikan kanssa ihan valmiita ja tällaista voi sitten käydä. Tosin oli siinä mielessä erikoiset ongelmat, että meillä on takana yli 10 000 testikilometriä eikä tällaista ole vielä koskaan tapahtunut. Nyt sitten kilpailussa tietysti kärähti nämä "euron sensorit", Kallio manaili. 

Kilpailun alku oli kuitenkin KTM:lle ja Kalliolle lupaava. Kallio ajoi ensimmäiset kierrokset pitäen oman sijoituksensa eikä ollut mitenkään isoissa ongelmissa lähellä ajavien kuljettajien kanssa. 

- Jäi harmittamaan, että kilpailu loppui osaltani niin aikaisin. Tuli liian vähän niitä kierroksia, joissa pyörä toimi, jotta olisimme saaneet tallille tärkeää informaatiota pyörän toimimisesta kilpailun edetessä.  Olisi ollut kiva nähdä mihin parhaimmillaan pystytään, kun alku oli kohtuullinen ja tuntui hyvältä, Kallio kertasi. 

- Näitä ei kuitenkaan auta itse murehtia, koska tein mitä pystyin. Tällä kertaa päättyi näin ja en voinut sille mitään. Tärkeää oli nähdä, että pystytään ajamaan sarjassa muiden mukana ja seuraava askel on lähestyä keskitason suoritusta ja siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin,  Kallio jatkoi. 

KTM tulee ensi kaudella ensikertalaisena mukaan MM-sarjaan kauden alusta alkaen. Kokenut Kallio tunnistaa aloittavan tallin haasteet, mutta myös vahvuudet ovat selkeät. Kallio jakoi tunnustusta tallinsa henkilökunnalle ja työskentelyolosuhteilleen.

- Kuten olen sanonut, niin vuosi on todella lyhyt aika moottoriurheilussa eikä siinä ajassa rakenneta huippupyörää.  Kyllä vähintään toinen vuosi tarvitaan testausta ja kehittämistyötä, että lähestytään kärkeä. Sen verran on eroa vielä huippuihin. Tässä tallissa on resurssit ja laatutekijät kaikin puolin kunnossa. Motivaatiota tehdä asiat tarkasti löytyy aina omistajia myöten. Tapasin heidät täällä viikonlopun aikana ja heille moottoriurheilussa menestyminen on todella tärkeää. Todella hienoa olla tällaisessa porukassa mukana, Kallio kiitteli. 

Eilen tyttären saanut Kallio matkaa isänpäivän päätteeksi takaisin kotiin Monacoon perheensä luokse  katsomaan uutta vauvaa. Parin viikon kuluttua Kalliolla on edessään vuoden viimeinen testaus Espanjassa Jerezissä, jossa hän pääsee ajamaan tulevan kauden KTM-kuljettaja Bradley Smithin kanssa. 

Tuloksia, MotoGP, Valencian MM-osakilpailu:

1. Jorge Lorenzo (SPA) 45,54.228 
2. Marc Marquez (SPA) +1.185
3. Andrea Iannone (ITA) +6.603
4. Valentino Rossi (ITA) +7.668
5. Maverick Vinales (SPA) +10.610 
-----
Mika Kallio keskeytti, kun 11/30 kierrosta ajettu. 

Tuloksia, MotoGP, MM-sarjan lopulliset sijoitukset: 

1. Marc Marquez (SPA) 298p. 
2. Valentino Rossi (ITA) 249p. 
3. Jorge Lorenzo (SPA) 233p. 
4. Maverick Vinales (SPA) 202p.
5. Andrea Dovizioso (ITA) 171p. 



« Edellinen sivu